Melonta

Melonta on yksi suosituimmista lajeista mitä Ylivieskan ladun puitteissa harrastetaan.
Vuoden 2012 melontapahtumissa oli yli 800 osallistujaa. Tapahtumia on ollut pienistä kaveriporukan melonnoista noin sadan osallistujan Rajalta rajalle melontaan.
Melonnan tutustumisiltoja on järjestetty Ylivieskan lisäksi lähikunnissa. Näissä muutaman tunnin tapahtumissa pääsee kokeilemaan kajakilla melontaa.
Keväisin on järjestetty melontakurssi, jonka sisältö on kanoottiliiton peruskurssin mukainen ja vetäjät koulutettuja melonnanohjaajia.
Melontatarjontaan kuuluu myös (resurssien rajoissa) ohjatut muutaman tunnin melontaretket ja melonnan tutustumiset erilaisille kohderyhmille mm. työpaikkojen liikuntailtapäivät ja erilaiset leirit.